Päähenkilön tekemät valinnat

Kirjan päähekilön eli Tom Blixenin tekemät valinnat ja niiden seuraukset ovat keskeisessä roolissa kirjan juonen kulussa. Suurin ja juonen kulun kannalta tärkein yksittäinen Tomin tekemä valinta oli muuttaa Venäjälle pakoon aikaisemmin tapahtuneiden dramaattisten tapahtumien vuoksi. Edellä mainittujen kohtaloikkaiden tapahtumien seurausta oli myös välien katkeaminen perheeseen ja muuhun sukuun.

Mielestäni on ihan järkevää ns. vaihtaa maisemaa, jos ahdistus alkaa käydä liian suureksi, mutta itselläni Venäjä ei olisi ihan ensimmäinen vaihtoehto.

Keskeinenen valinta oli jättää kertomatta edes omalle esimiehelle, että hänen vastaanottamaansa koko konsernin kannalta elintärkeään toimeksiantoon liittyi hänelle henkilökohtainen ja sopimuksen kannalta merkittävä tekijä. Pahimmillaan tämä kytkös voisi aiheuttaa päähenkilön työnantajalle miljarditappiot ja tarkoittaisi käytännössä koko yhtiön syöksymistä vararikkoon. Päähenkilö päätyi kuitenkin laittamaan ystävyyden bisnesajattelun edelle ja olemaan paljastamatta tämän osuutta hänen vastuunsa alla olevaan yhtiökauppaan.

Mielstäni on ilmeisenkin itsekästä altistaa työnantajansa konkurssille, jonkin henkilökohtaisen syyn vuoksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *