Tarinan uskottavuus

Kirjan tapahtumat ja sen keskeisimmät elementit on sijoitettu lähihistoriallisesti totena pidettävään yhteiskunnalliseen ympristöön. Eräänä kirjan uskottavuustekijänä on sen päähenkilöiden taustojen ja henkilökohtaisten tuntemusten syvempi yksityiskotainen kuvaileminen. Todentuntuisuutta lisää, myös kirjan arkinen kerrontatyyli, vaikkakin kirjan aiheet ovat kaukana yleisesti normaalina pidetystä arjesta.

Epäuskottavalta voi tuntua se, että suurellakaan öljy-yhtiöllä olisi edes venäjällä kirjassa kuvatun suuruista vaikutusvaltaa saatika voiman eli väkivallan käyttömahdollisuutta oman maan  kansalaisia kohtaan.

”Venäjällä kaikki on mahdollista ja mikään ei ole mahdotonta” on helposti todettavissa vaikkapa uutisointia seuraamalla. Esimerkisi virallisen Venäjän lausunnot Ukrainan tapahtumista tai tuoreimpana esimerkkinä Zapad sotaharjoituksen harjoitusjoukkojen määrästä kertovat karua kieltään yhteiskuntakoneiston toiminnasta. Tämän perusteella kirjan uskomattomimmatkin tapahtumat voi pienellä mielikuvituksella kuvitella mahdollisiksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *